Pitsin lumoissa
Teksti ja kuvat Tanja Hatula
En ollut koskaan edes tullut ajatelleeksi, että "pitsi on uniikisti eurooppalainen juttu", mutta opin sen, kun juttelin Rinna Saramäen kanssa hänen tekemästään Pitsikirjasta.
– Lähes jokaisessa Euroopan maassa on omanlaisensa pitsiperinne, Rinna Saramäki jatkaa. Saramäen, Riina Honkimäen ja Emmi Jormalaisen Pitsikirja on tuore tapaus suomalaisten laadukkaiden ja omaperäisten käsityökirjojen joukossa.
Pitsikirja perehdyttää kevyesti pitsien historiaan ja erilaisiin lajityyppeihin sekä antaa ohjeita ja inspiraatiota käsityön tekijöille. Kirja onnistuu vallan mainiosti yhdistämään perusteellisen asiatiedon, raikkaat ideat sekä ohjeet pitsien tekemiseen ja hyödyntämiseen monen tasoisille käsityön tekijöille. Oppikirja se ei varsinaisesti ole, mutta se sopii hyvin idealähteeksi myös opetukseen.
Tehtävänä ilmaista kauneutta
Rinnalla on paljon kerrottavaa pitseistä. Hän on sanojensa mukaan helposti innostuva, tykkää paneutua tekemiinsä asioihin syvällisesti, ja hän selvästikin tietää pitseistä enemmän kuin keskiverto nainen konsanaan. Luultavasti saisin häneltä vastauksen lähes kaikkiin pitseihin liittyviin kysymyksiin, jos osaisin vain kysyä. Puheessaan vilahtelee mitä eksoottisempia pitsitermejä – battenberg, picot, torchon... Hän tuntee ällistyttävän määrän erilaisia pitsitehtaita ja koneita, malleja ja pitsien tekniikoihin liittyvää käsitteistöä.
Rinna kertoo, että tehdessään kirjaa hänellä on ollut tavoitteenaan luoda sekä käsitteellisesti että tiedollisesti asiallinen teos, mutta samalla esteettinen ja inspiroiva esine.
– Koska pitsi on esine, joka on tarkoitettu kaunistamaan, niin myös Pitsikirjan täytyy olla kaunis katsella, Rinna sanoo.
Teos alkaa pienellä pitsihistorialla, ja ensimmäisessä lauseessa tiivistyykin olennaisesti pitsin olemus: "Pitsi on tekstiili, joka ei lämmitä eikä suojaa. Sen ainoa tehtävä on ilmaista kauneutta." Pitseistä puhuessamme käy selkeästi ilmi, että Rinna on asiaansa antaumuksella paneutunut. Eikä pelkästään puheen tasolla, pitsiä löytyy myös hänen hienoista itsetekemistään rintarossista ja laukusta.
Rinnalla on takanaan sekä multimediatuotannon tutkinto Lahden Muotoiluinstituutista että vaatetussuunnittelun ja pukutaiteen kandidaatin tutkinto Taideteollisesta korkeakoulusta. Hän sanoo pitävänsä opiskelusta. Saatuaan loppuun multimediatuotannon opinnot Rinna kertoo hiukan kyllästyneensä siihen, että "kaikki on siinä tietokoneen ruudulla". Kokeilumielessä hän päätti hakea Taideteolliseen korkeakouluun. Vaatetussuunnittelun opinnot olivat alkaneet kiinnostaa, koska niissä tuntui yhdistyvän konkreettinen, materiaalinen maailma taiteelliseen ja tutkimukselliseenkin otteeseen. Pitsikirja sai alkunsa vaatetussuunnittelun kandin työstä, joka liittyi pitsiin.
Pitsit portti rappioon
Oikeastaan pitsit olivat jo aiemminkin vetäneet puoleensa Rinnaa. Hän tunnustautuu innokkaaksi kirpputorien kiertelijäksi. Ne ovat vanhojen pitsien keräilijälle oikea aarreaitta. Kierrellessään kirpputoreja ja hypistellessään vanhoja pitsejä Rinna havaitsi, että pitsitekniikoissa on valtava skaala, ja tiedonjanoisena hän alkoi selvitellä erilaisia tapoja valmistaa pitsiä.
– Teknisesti noilla löydöillä ei ole muuta yhteistä kuin että niissä kaikissa on reikiä, hän kertoo.
Kandintyössään Rinna syventyi pitseihin taiteellisesta ja historiallisesta näkökulmasta. Kulttuurihistorian näkökulma on vahvasti Rinnan puheissa, niin pitseihin liittyen kuin ylipäätäänkin tekstiilityöstä puhuessamme. Juttelumme polveilee omista koulukäsityökokemuksistamme yleisiin naiseuden ihanteisiin, jotka vilahtelevat tekstiilihistorian kirjoituksissa.
Rinna heittääkin ilmoille ajatuksen, että jos hänellä olisi mahdollisuus, hän voisi mielellään tutkia sitä, kuinka paljon moraalisia näkökohtia liittyy käsityön tekemiseen. Siitä oivana esimerkkinä hän pitää huomiotaan, että pitsinvirkkaaminen on aikanaan nähty lähes paheellisena oppisisältönä.
Vanhoissa tekstiilityön oppisisältöä koskevissa teksteissä käy ilmi, kuinka dominoivaa arjen vaatimien taitojen opiskelu on ollut käsityön opetuksessa. Pitsin virkkaamisen opettaminen nähtiin ylimääräisenä ja hiukan turhamaisena verrattuna muihin tekstiilityön arkisempiin ja tarpeellisempiin tekniikoihin. Ensin tuli ehdottomasti oppia tekemään siisti päärme ja monta muuta keskeistä tarvetekstiilien ominaisuutta ennen kuin saattoi alkaa opiskelemaan turhamaista pitsin virkkaamista.
– Perheet menevät rappioon, kun äidit vaan virkkaavat pitsejä, Rinna naurahtaa asenteelle.
Innostuksesta kirjaksi
Kiinnostus historiaan tai ainakin jokin nostalginen pohjavire välittyy myös kauniisti kirjan kuvissa, joista moni on otettu Lempäälän vanhassa pappilassa ja pappilan puutarhassa. Kirjan kuvat on valokuvannut Riina Honkimäki ja graafisen suunnittelun sekä piirrokset on tehnyt Emmi Jormalainen.
Kirjasta välittyy kolmen samanhenkisen naisen sujuva yhteistyö. Rinna kertookin, että hänelle oli alun alkaen selvää, että kirjasta täytyy tulla visuaalisesti eheä ja kaunis kokonaisuus. Hän iloitsee, että löysi kuvaajan ja graafikon, joiden makuun ja työnjälkeen saattoi luottaa.
Kirjan alkuidea syntyi WSOY:n juhlissa, jossa Rinna oli jutellut kustannustoimittajan kanssa pitseistä. Pitsikirjalle oli selkeästi jonkinlainen kysyntä, sillä viimeisin perusteellinen suomalainen Idi LindholminPitsikirja on vuodelta 1941. Alun perin Rinna oli innostunut pitsin historiasta, mutta ideana pitsin historiakirja ei olisi ollut kyllin kaupallinen. Kirja-ajatusta jalostettaessa mukaan päätettiin ottaa myös käsityöohjeita ja tehdä kirjasta visuaalisesti houkutteleva yleisteos.
Pitsikirja ei ole Rinnan ensimmäinen käsityökirja. Hän on ollut tekemässä myös Joka tyypin kaavakirjaa (WSOY, 2006), joka saa jatko-osan syksyllä.
– On alkanut tuntua, että on niitä vaatemerkkejä ilman minuakin, Rinna perustelee, miksi hän innostui tekemään kirjoja eikä vain suunnittelemaan vaatteita.
Hän on saanut hyvää palautetta kirjoistaan, mikä luonnollisesti innostaa jatkamaan.
– Vaikka Pitsikirjan tekemisessä oli hirmuisesti työtä, sen tekeminen tuntui kuitenkin enemmän harrastukselta. Tämä on ollut hauskin työ ikinä.
Pitsikirja. Rinna Saramäki, Riina Honkimäki & Emmi Jormalainen. 2010. WSOY.
ISBN 978-951-0-35900-6. 27 €
