Pääkirjoitus 2 / 2016

Paidat raidoiksi mattoon

”Pitäisi leikata tämä matonkuteiksi”, oli ensimmäinen ajatukseni, kun huomasin, että pesusta tullut aluslakana oli kulunut lähes läpinäkyväksi. En tiedä, mistä kaukaa ajatus kumpusi, sillä eihän minulla ole kangaspuita, eikä kyllä matoillekaan tarvetta, saatikka aikaa niitä kutoa. Silti ajatus rikkinäisenkään lakanan heittämisestä roskiin ei käynyt mielessänikään.

Harmittavan usein käyttämättömät vaatteet ja tekstiilit kuitenkin joutuvat Suomessa kaatopaikalle: sinne päätyy vuodessa 57 miljoonaa kiloa tekstiilijätettä! Vain 20 prosenttia hylätystä tekstiilistä päätyy uusiokäyttöön, selviää Iinan kirjoittamasta tekstiilikierrätysjutusta (s. 16). Suunta on kuitenkin oikea, sillä tänä vuonna astui voimaan laki, jonka myötä yritykset eivät enää saa heittää tekstiilijätettään kaatopaikoille. Myös kuluttajien poistotekstiileille etsitään erilaisia kierrätysvaihtoehtoja, joita tulee koko ajan enemmän ja enemmän.

Ennen tekstiilin kiertokulku oli selkeä: vaatteesta korjatuksi vaatteksi, josta pienemmäksi vaatteeksi ja sitten matonkuteen kautta matoksi. Kun olin pieni, hoitotätini leikkasi kaikki vanhat vaatteet matonkuteiksi. Minusta oli hauskaa makoilla räsymatoilla ja kysellä raita raidalta, kenen paitaan ja kenen housuun mikäkin raita oli alunperin kuulunut.

Samana päivänä kun pohdin lakanan uusiokäyttöä, törmäsin sanomalehdessä uuteen Texvex-pajaan, joka kerää kolmella eri paikkakunnalla tekstiilijätettä kierrätettäväksi. Kuvassa vanhoista sairaalavaatteista leikattiin matonkuteita, joista joku vielä saisi herkullisia vaaleanpunaisia ja turkooseja mattoja lattioilleen. Mutta kuka ne vielä kutoisi matoiksi asti, jäin miettimään.

Onneksi kutojiakin vielä löytyy, ja räsymatoistakin on tullut jälleen trendikkäitä. Helsingissä, Vuotalon galleriassa on meneillään parhaillaan mattonäyttely, ja vuoden alussa ilmestyi uusi mattokirja, joita Mari esittelee sivulla 17. Kirjassa neuvotaan valmistamaan mattoja kutomisen lisäksi myös ompelemalla, virkkamalla ja letittämällä. Kangaspuiden hankita ei siis enää ole kynnyskysymys mattojen teolle. Taidanpa siis kuitenkin ryhtyä leikkaamaan lakanoistani kudetta!

Jaana