Kolumni
Talviunille
Lähestyvän talven kylmyys ja pimeys saavat minut voimaan pahoin, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Väsyttää, viluttaa, tuntuu, että voimat katoavat ja hommat kaatuvat päälle. Tekisi mieli vain mennä talviunille: ottaa kuumaa juomaa ja laittaa viltti korville, pötköttää ja selailla netflixiä. Sinänsä minulla ei ole mitään itse talvea vastaan, päinvastoin. On ihanaa, että meillä Suomessa on neljä vuodenaikaa, mutta minusta syyskuun lopusta voisi suoraan siirtyä pikakelauksella helmikuuhun. Sitten lyhyen talven jälkeen tulisikin jo pian kevät.
Näiden kylmien ja pimeiden kuukausien aikana minua risoo etenkin eteläisen Suomen talven ja syksyn masentava symbioosi, sylvi. Viime vuosina lunta on saatu paljon ja aikaisin eteläänkin, mutta useimmiten sylvi on pysynyt itsepintaisesti vallassa jopa vuoden vaihteeseen asti. Minua hyytää ajatus purevasta merituulesta ja kylmästä loasta kasvoilla jo nyt. En myöskään kuulu niihin ihmisiin, jotka toivovat paria senttiä lunta kirkastamaan loka-marraskuun harmautta. Heidän mukaansa pari senttiä lunta tuo valoa pimeyteen; minun mielestäni pari senttiä lunta tuo vain loskaa, sen kuitenkin sulaessa hetimiten märäksi mössöksi jalkakäytäville.
Rovaniemellä vietetyt vuodet muuttivat täysin suhtautumiseni talveen: siellä lumi tuli, lumi pysyi, ja kun lumi viimein puolen vuoden päästä suli, oli kevät. Lapissa syksy muuttuu talveksi nopeammin, tosin talvikausi on pitkä ja uuvuttava. Etenkin pimeän kauden tehdessä tuloaan usein todella mietin, minkä ihmeen takia esihistorialliset ugri-ihmiset päättivät asettua juuri tänne Suomenniemelle, kivenheiton päähän Siperiasta. Maailmassa olisi ehkä ollut ideaalimpiakin paikkoja kotikodalle ja takkatulelle. Samoilla leveysasteilla eteläisellä pallonpuoliskolla Suomi olisi osa Antarktista.
Pimeyden ainoa piristäjä on joulu. Ne muutamat autuaat päivät, kun on sallittua, jopa suotavaakin vain istua sisällä romaani kädessä kynttilänvalossa ja mussuttaa suklaata villasukat jalassa. Kun ei tarvitse tehdä mitään järkevää, haastavaa tai kuormittavaa. Eikä tarvitse vastata sähköposteihin tai olla tavoitettavissa. Joulunodotus kuorruttaa syyskauden mukavasti jo marraskuusta alkaen. En siis tarkoita markettien joulukrääsää tai ylenmääräistä kuluttamista ja ostostelua, vaan pikkujouluja ja glögiä ja pipareita ja sen semmoista mukavaa. Vannoutuneena jouluihmisenä aloitin glögikauden kellarista löytyneellä vanhalla varastolla jo syyskuussa. Glögeistä pitkäaikainen suosikkini on ollut saksalainen Öko-Glühwein, joka toivottavasti löytyy monopolin sesonkivalikoimista myös tänä vuonna.
Loppuvuoden puuhastelujen inspiraatioksi suosittelen lämpimästi Pinterestiä, joka on pullollaan monenlaisia ideoita muun muassa erilaisiin sesonkiaskarteluihin lasten kanssa, aikuisillekin. Löytyy tee-se-itse adventtikalenterimalleja, kurpitsapiirakkaohjeita ja kiinnostavia ehdotuksia joululahjapaketointiin. Monesti olen eksynyt myös amerikkalaisten pinnaajien Halloween- ja kiitospäiväboardeille, joita löytyy mahtavia (joskus myös täysin absurdeja) ideoita esimerkiksi aivonmuotoisten kakkujen koristeluun tai silmämunaa muistuttavien jääpalojen tekemiseen. Omalle joulu-boardille olen kerännyt hieman maltillisempia ideoita kortteihin, koristeluihin ja kattauksiin. Yksi kauden trendikkäimmistä materiaaleista tuntuu olevan – tättädädää – perinteinen vessapaperirulla. Minussa herää jälleen se pieni sisäinen hamsteri: pitäisiköhän alkaa kerätä askartelutarvikkeita varastoon?
Anna
Anna Kouhia on käsityötieteen jatko-opiskelija Helsingin yliopistossa, joka valmistelee väitöskirjaansa käsityön jaetuista merkityksistä ja käsitöistä sosiaalisina käytäntöinä.
