Kolumni

Aikataulussa

Syksy on jollain tavalla uuden alun aikaa, vaikka luonto vetäytyykin levolle. On aina niin kutkuttavaa aloittaa jotain uutta ja kiinnostavaa. Ajatus uusista kujeista saa elämän tuntumaan jotenkin verevämmältä. Uuden edessä ajatukset virtailevat innostuneesti sinne tänne. Syksy on monille melkein kuin uusi vuosi, minulle ainakin. Kuinka mukavalta tuntuukaan, kun arki kesäisen laiskottelun ja irtiottojen jälkeen tuntuu palautuvan turvallisiin rutiineihin, mutta samalla myös kaikenlaisen uuden ja innostavan äärelle. Luulen, että nuo kesän irtiotot ja rennompi elämänrytmi palvelevat tuota rutiineihin palautumista. Aivothan tunnetusti tarvitsevat lepoa, virikkeitä ja kaavattomuutta toimiakseen taas tehokkaasti ja luovasti. Syksyn tullen on sitten kiva ottaa käyttöön kaikki uudet ideat ja ajatukset, joita kesällä on osittain vähän huomaamattakin pesiytynyt päähän.

Aika on itsepäinen. Se etenee varmasti omassa tasaisessa rytmissään, vaikuttaa siihen ei voi. Mutta tunne ajankulusta, siihen kyllä voi vaikuttaa! Syksystä kuitenkin tulee usein helposti kiireinen. Syksy on synonyymi aikatauluille, uusille suunnitelmille ja kansalaisopistojen ihanille kurssiohjelmille, joista voisi haalia loputtomiin uutta opittavaa. Syksyn alussa, kun pimeys on vielä lempeää ja valoisien kesäöiden jälkeen melkein jopa eksoottista, ja kun virtaa riittää kesän leppoisuuden jälkeen, on helppo innostua uudestaan kalenterista ja kaikesta siitä ohjelmasta, joka täyttää kalenterin sivut. Helposti tulee haalittua ohjelmaa liikaakin innostuksissaan. Minä ajattelin kuitenkin tänä vuonna olla maltillinen, laatua määrän sijaan, ja yrittää näin pitää kiireen tunnun hallittavissa. Ajattelin myös toimia niin, että merkitsisin kalenteriin vain ihan välttämättä muistettavat asiat, jotta kalenteria selatessa saisin säilyttää illuusion pakottomuudesta ja edes kohtalaisesta vapaudesta. Koska tiedän, että se kiire ihan oikeasti taas tulee, ja se tulee monesti, olisi rauhoittavaa avata kalenteri ja ruksata tehdyksi vain ihan välttämättömimmät. Se kaikki muu voisi silloin tuntua vain ylimääräiseltä hauskalta.

***

Ompelin juuri mekon itselleni. Kiireessä. Mekkoa ommellessani tulin ajatelleeksi aikaa ja sen kulumista. Vilkuilin vähän väliä kelloa huolestuneena, ompelin ja silitin saumoja, ja minusta tuntui, että aika ei ole alkuunkaan puolellani. Vaikka olenkin melko kokenut ompelija, minusta tuntui kuin jokaiseen saumaan olisi kulunut normaalia enemmän minuutteja. Aina kun vilkaisin kelloon, se oli pikkuisen enemmän kuin mihin olisin ollut valmis. Ajan kuluminen tuntui todella konkreettiselta

Tein mekkoni tärkeään tilaisuuteen, ja ottaen huomioon tilaisuuden ainutkertaisuuden ja tärkeyden, aikataulullisia riskejä ei olisi kannattanut ehkä ottaa. Otin silti. Kiireeseen vedoten, lähinnä itsekseni kylläkin, annoin itselleni luvan jättää mekon ompelemisen niin viime tinkaan. Hoksasin kuitenkin jälkeenpäin, että vaikka tein konkreettisen työn ihan viime hetkinä, olin mielessä käynyt suunnitelmani ja tekemisen vaiheet läpi niin perusteellisesti, että syytä huoleen ei oikeastaan edes olisi ollut. 

Myönnän, lähdin "sotaan" vähän soitellen, aikaa yllätyksiin ei todellakaan olisi ollut, mutta onnekseni taistelu aikaa vastaan sujuikin ihan vakaasti. Mekko tuli ihan ajallaan valmiiksi, siitä tuli oikein hieno ja tilaisuus siihen pukeutuneena sujui aivan kuin mitään paniikkia ei sitä ennen olisi ollutkaan. Muutaman juhlijan ihastellessa mekkoani en malttanut olla paljastamatta pientä paniikkiani mekkoa ommellessa. Tunsin jopa pientä ylpeyttä siitä, että olin saanut jotain niin hienoa niin lyhyessä ajassa aikaan.  Ajan vähyys pakotti minut toimimaan järkevästi ja tehokkaasti. Kellon tikitys silityslaudan ääressä sai minut tekemään tarkkaa työtä, sillä tiesin, ettei kommelluksiin olisi varaa. Kaikki se aika, jonka olin käyttänyt ompelutyön ajattelemiseen, ei ollut tosiaankaan hukkaan heitettyä. Pohdiskelijoita monesti parjataan ihan turhaan! Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty – allekirjoitan tämän väittämän ihan ehdoitta.

Viime minuuteilla valmistunut mekko matkalaukussani ryntäsin bussille. Kirosin jälleen kerran viime tingan sankariuttani ja sitovia aikatauluja. Ajattelin jälleen kerran, että seuraavalla kerralla aloitan ajoissa – ihan sen konkreettisen tekemisenkin. Nyt jo kuitenkin tiedän, että todennäköisimmin näin ei tule tapahtumaan. Mutta silti, ihan kuin uuden vuoden lupauksena, päätän sen taas. Tänä syksynä olen topakka aikatauluissa. En haali itselleni liikaa tehtävää. En lupaa liikaa itselleni enkä muille. Sen sijaan teen ilolla ja nautinnolla niitä uusia ja kiinnostavia tehtäviä, joihin olen päättänyt ryhtyä, vanhatkin hoidan tolkusti. 

Tanja

Kirjoittaja on suositun Pretty Gingham -blogin pitäjä.