Kolumni
Remontilla uusi ilme
Uudenvuodenlupaukseni uusien käsityötaitojen hankkimisesta etenee hyvin. Alkuvuosi on kulunut remontoidessa uutta asuntoani Helsingissä. Myös edelliseen asuntoomme teimme mittavan pintaremontin, mutta vasta tämän toisen remontoinnin aikana tuntuu, että olen tosiaan oppinut jotain. Olen päässyt yli aloittelijan virheistä, ja nyt toisella yrittämällä alkaa tulla jo kunnon tulostakin. En enää pelkää poravasaraa tai laattaleikkuria. En myöskään pelkää epäonnistua, sillä epäonniset remonttitumpuloinnit voi aina korjata jotenkin. Aina voi purkaa ja aina voi aloittaa alusta, tosin remonttihommissa tötöily aiheuttaa usein enemmän päänvaivaa ja kustannuksia kuin hölmöily näiden tutumpien materiaalien kanssa. Oma silmä ja käden tuntu ovat harjaantuneet kyllä erilaisten tekstiilimateriaalien ja pintojen tunnistamiseen, mutta kun mittakaava muuttuu, muuttuu myös suhde materiaaliin. On täysin erilaista hankkia materiaalia kaupasta puolitoista metriä kuin 50 neliötä. Virheet, samoin kuin virhemarginaalit muuttuvat suuremmiksi kertaheitolla.
Karttuneiden kokemusten myötä olen oppinut visioimaan lopputulosta jotenkuten, tosin yllätyksiäkin on sattunut. Remonttiprojektin kuluessa olen todistanut, että valkoisen sävyjä todellakin on kymmeniä erilaisia: päätökseni valitsenko asuntooni ”Paperin”, ”Pilven” vai ”Jasmiinin” tuottaa täysin erilaisen tunnelman. Lisäksi, vaikka vaaleat harmaansävyiset pinnat voivat näyttää vaaleilta värilastussa, seinäpinnalla helmenharmaa ”Kinos” näyttääkin paljon tummemmalta. Pintaan vaikuttavat myös maalin rakenne, ohenne ja kiilto, sekä se, maalaanko telalla vai pensselillä. Pintamaalit ovat tietysti aivan erilaisia kuin pohjamaalit, ja telojakin on lyhytkarvaisia, pitkäkarvaisia ja kiharakarvaisia, kuin koirarotuja konsanaan. Erilaisia efektipintoja, kuten rappausjäljitelmää tai helmiäismaaleja, en ole vielä edes yrittänyt kokeilla, tai maalin levittämistä rätillä seinään. Tekstiilit tuntuvat remonttimaaleihin verrattuna jotenkin kummasti luotettavammilta – niiden väri ei muutu sen mukaan, tuliko lopputuloksesta takki vai hattu. Eikä sen mukaan, sattuuko olemaan pilvinen päivä vai häikäisevä auringonpaiste.
Remontointi ei ole mitään rakettitiedettä, ja vaikka opittavaa on ollut paljon, olen mielestäni suoriutunut urakasta aivan kiitettävällä menestyksellä. Englannista tilattu ja kauan odotettu tapetti osoittautui vielä hienommaksi kuin olin kuvitellut, ja olen tyytyväinen lopulta myös valitsemiini maalisävyihin sekä parkettimateriaaliin. Täytyy kuitenkin myöntää, että minun ei ole onneksi tarvinnut turvautua maalilinjan neuvontavideoihin, vaan minulla on ollut työmaamestarina ja viimeisenä neuvonantajana eläköitynyt isäni, ruokapalkalla. Hänen ohjeillansa olen päässyt pitkälle ja välttänyt todennäköisesti ne pahimmat hasardit.
Remontointi on vienyt minulta alkuvuodesta kaiken vapaa-aikani, mutta onneksi ei sentään mielenterveyttäni, kuten edellisellä kerralla meinasi käydä. Kaikille remonttia harkitseville voinkin antaa auliin neuvon: ei kannata yrittää säästää asumalla remonttikohteessa. Edellinen remontti vei näin vuoden ja uusi remontti muualla asuen hoitui kahdessa kuukaudessa. Nyt alkaa sitten taas se mukavin vaihe uuteen asuntoon muutettaessa, vaihe jonka minäkin paremmin osaan: se hillitön sisustaminen. Toinen odotuksen kohde onkin sitten lähitulevaisuudessa häämöttävä putkiremontti. Muutos, jos jokin, tuntuu siis olevan remontteeraamisessa ikuista.
Anna
Anna Kouhia on käsityötieteen jatko-opiskelija, joka työskentelee tohtorikoulutettavana Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian Lahden yksikössä, jossa valmistelee väitöskirjatutkimustaan käsityön merkityksistä ja jaetuista kulttuurikokemuksista.
