Kolumni

Ihminen ja kone

Viime aikoina olen viettänyt ällistyttävän paljon aikaa käsityötekniikka- sekä kamerafoorumeilla. Käsillä olevien laitehankintojeni vuoksi olen tullut lukeneeksi monet keskustelupalstat etsien tietoa tarvitsemieni laitteiden tekniikasta ja haarukoiden käyttäjien kokemuksia hankinnoistaan. 

Puhisen nyt vähän. Ilkeästi kritisoiva en tahdo olla, mutta suonette pienen turhatuneen avautumisen. Miksi teknologia ja taide nähdään niin helposti kilpailijoina? Nehän täydentävät toisiaan. Vaikka teknologian ja taiteen peruspäämäärät poikkeavatkin toisistaan, niiden yhteistyön ansiosta monikin asia on nautittavampi, käyttökelpoisempi ja kaikin puolin arvokkaampi ja viehättävämpi. 

Valokuvauksessa ja käsitöissä, jotka ovat minun juttujani, teknologia ja taide kulkevat lähes aina käsi kädessä, ja tämä rasittava ja rajoittava vertailuasetelma on niin kovin usein läsnä. Vääntöä syntyy luonnollisesti aloilla, joissa yhdistyy sekä materiaalinen ja teknologinen maailma että inhimillisyys.  

Olen monet kerrat joutunut puolustelemaan, miksi taiteellinen lähestymistapa ei latista lainkaan tekniikan mahdollisuuksien loistavaa arvoa. Ja myös toisinpäin – että teknologinen kehitys antaa meille aivan epäilyksettä hohdokkaamman tavan saattaa ideoitamme näkyvään ja kosketeltavaan muotoon. 

Minua kaivelee se, että saman asian parissa askaroivat kinastelevat asioista, nokittavat toisiaan, kun hyvässä hengessä puituna samat keskustelut olisivat vallankin kiinnostavia ja hedelmällisiä. Kumpaakin tarvitaan, taidetta ja teknologiaa, vaikka tekemisen lähtökohta olisi mikä hyvänsä. Mutkat suorien, ilman taidetta tekniikka on melkolailla tyhjää ja ilman tekniikkaa, taide junnaisi paikallaan. Eikö? 

Tämä hassu vastakkainasettelu ei valitettavasti ole ainoastaan nettikeskustelupalstojen riesa. Sitä esiintyy yhtä lailla koulutuspoliittissa päätöksissä, luokkahuoneissa ja ammattilaisten keskuudessa. Minusta olisi mukava juttu, jos emme aina valitsisi puoliamme, vaan suhtautuisimme innokkaan kiinnostuneina siihen, mitä kaikkea hauskaa tekniikka mahdollistaa. Ja toisaalta kuinka arvokkaita ne pienet epärealistiset ja välittömästi taloudellista hyötyä tuottamattomat ajatukset ja ideat ovatkaan. 

Eivätkä omat ajatuksenikaan ole puhtaat moisesta. Kuinka voisivatkaan? Olenhan jo ala-asteen taide- ja taitoaineissa oppinut, että teknisesti ”oikea” kädenjälki voittaa useimmissa tapauksissa vaikkapa leikkimielen. Ja että tekniikka on vakava asia, koneilla tehdään kunnollista työtä. Aikuisiksi kasvettuamme, kunnollinen työ saattaa puheissa olla muuttunut jopa ”rehelliseksi työksi”. Taide on vain jotain haihattelua, korkeintaan sopiva harrasteeksi, koska sitä ei voida arvottaa rationaalisesti tuottavuuden perspektiivillä. Jotain taitaa olla jäänyt hampaan koloon? No ehkä vähän. 

Onneksi kaikilla opettajilla onkin mainio tilaisuus olla vaikuttamassa siihen, että mistä ikinä keskustellaankin, niin sellainenkin mielipide, joka ei aivan vastaa omaa, on kunnioituksen arvoinen. Se voi olla jopa kiinnostava ja viedä eteenpäin. Ja käsityönopettajilla aivan erityisen hohdokas kenttä olla vaikuttamassa tulevien sukupolvien ystävällismieliseen suhtautumiseen siihen, miten taidetta ja teknologiaa arvotetaan – ja arvostetaan – miten se palvelee parhaimmalla tavalla miedän ihmisten erityisyyttä, luovuuttamme.

Tanja