Kolumni
Evakossa
Kotimme remontoinnin – toistaiseksi – viimeinen remontti on nyt alkanut: taloyhtiössämme on käynnissä putkiremontti. Pääosin olimme tyytyväisiä urakoitsijan tarjoamiin materiaaleihin, mutta päätimme kuitenkin vaihtaa lattialaatat sekä kaikki hanat itse valitsemiimme vaihtoehtoihin. Tilasimme myös haluamamme suihkukulman. Myös keittiöön tehdään ”pientä” ehostusta.
Tilaamamme materiaalit ovat saapuneet meille erinäisten kuljetusyritysten ja postin kautta talven myötä pikkuhiljaa. Jo ennen joulua olohuoneessamme nökötti suihkukulma siististi paketoituna. Remontin lähestyessä paikat alkoivat täyttyä hanapaketeista ja muista tarvikkeista. Huomaamatta kotimme alkoi muistuttaa LVI-urakoitsijan välivarastoa. Olimme tietoisia tulevasta linjasaneerauksesta ja siihen liittyvästä mylläkästä jo ostaessamme asunnon, mutta silti tuntuu, että vasta kun pääsimme asettumaan taloksi, on jo muutettava pois. Onneksi muutamme pois vain väliaikaisesti.
Viime syksyinen muutto vielä mielissämme ostimme mieheni kanssa suuren muovikalvorullan ja yhteistuumin kelmutimme kotiimme jäävät huonekalut ja tavarat. Väliovet ja vaatekomeron muovitimme ja teippasimme kiinni lähtiessämme. Kalvoa kului. Ullakkovarastomme on nyt kattoon asti täynnä tavaraa.
Evakkoon lähteminen oli vähemmän ahdistavaa kuin olin ajatellut. Tarkemmin ajateltuna se ei ollut lainkaan ahdistavaa. Muutin remonttikuukausiksi lapsuudenkotiini, vanhempieni huollettavaksi. Ensimmäiset viikot remonttievakossa ovat sujuneet jopa varsin lokoisasti.
Evakkoon lähteminen kuulostaa jotenkin vakavalta ja riipaisevalta, äkkilähdöltä ja juuriltaan repimiseltä. Evakuointi puolestaan tuo mieleen jonkin vaaratilanteen, josta viranomaiset kuljettavat asianosaiset ihmiset turvaan. Vakavaa vaaraa remonttikodissa ei ehkä olisi ollut, tosin puitteet asumiselle olisivat olleet kehnot. Jos ”evakkous” ymmärretään metaforisesti kotoa vastentahtoisesti poissa olemisena, niin silloin voin kyllä todeta täyttäväni evakon kriteerit. Odotan remontin valmistumista innolla, mutta vielä hartaammin odotan sitä, että pääsen takaisin kotiin asumaan.
Eräs ystäväni kysyi, josko järjestäisimme remontin jälkeen myös uudet tuparit. Tupareista kieltäydyin, mutta lupasin järjestää putkiremontin valmistuttua jotain paljon ainutlaatuisempaa, nimittäin remontoidun kylpyhuoneen avajaisjuhlat. Nauroimme yhdessä hauskalle ajatukselle – ja yhä hauskemmalta se alkoi myös tuntua: avajaisissa leikkaisimme saksilla juhlallisesti nauhan wc:n ovelta, koristeena olisi tietysti wc- kukkia, vieraskirjana toimisi wc-paperirulla. Balalaikka soisi. Tällaiset hullut ajatukset tuovat lisää iloa evakkotaipaleelleni. Olisipa remppa jo valmis – en malta odottaa!
Anna
Anna Kouhia on käsityötieteen jatko-opiskelija Helsingin yliopistossa, joka valmistelee väitöskirjaansa käsityön jaetuista merkityksistä ja käsitöistä sosiaalisina käytäntöinä.
