Kansallispuku

Kansallispukujen keräilyä kuin viimeistä päivää!

Jyväskyläläinen Mari Varonen alkoi kerätä suomalaisia kansallispukuja loppuvuodesta 2015. Vuoden kuluttua keräilyn aloittamisesta hänellä oli noin 60 pukua, ja hän julkaisi nettisivuston, jossa hän esittelee kokoelmansa puvut sanoin ja kuvin. Tällaista ei ole kyllä ennen nähty!

Haastatteluhetkellä Varosen kokoelmassa on jo 72 pukua, jotka hän on hankkinut käytettyinä lähinnä nettikirpputoreilta. Hänen tavoitteenaan on maailman suurin yksityinen suomalaisten kansallispukujen kokoelma. Ammatiltaan Mari on verkkopedagogiikan suunnittelija, ja kun hän työkseen digitalisoi asioita, periaate ulottuu luonnollisesti myös vapaa-ajalle.

Kansallispukujen keräily sai alkunsa, kun Mari halusi lisätä käsityöperinteen määrää verkossa kuvaamalla omistamansa 200 vuotta vanhat pellavanmuokkausvälineet. Hän ajatteli visuaalisuuden vuoksi hankkia kuvauksia varten kansallispuvun, hölmistyi verkkokirpputorien suuresta kansallispukutarjonnasta ja alhaisista hinnoista, ja päätti sijoittaa auton vaihtoon tarkoitetut rahat kansallispukuihin.

Aloittaessaan keräilyn Mari tuskastui siihen, ettei eri kansallispuvuista ole aina helppoa löytää tietoa internetistä. Esimerkiksi Suomen käsityön museon ja Kansallispukukeskuksen ylläpitämältä Suomalaiset kansallispuvut -sivustolta ei löydy tietoa kaikista puvuista, ja useimmista puvuista on vain yksi kuva.  

Keräilyn lisäksi Marin tavoitteena onkin lisätä verkosta löydettävän  kansallispukutiedon määrää. Sen vuoksi hän on hankkinut pukujen lisäksi myös mittavan määrän kansallispukukirjallisuutta.

Kokoelmaa esittelevä nettisivusto kansallispuvussa.wordpress.com on ollut erittäin suosittu. Mari julkaisi sivuston 31.12.2016, ja ensimmäisen päivänä sivuja katsottiin huimat 8000 kertaa. Maaliskuussa 2017 sivustolla on vierailtu jo noin 20 000 kertaa, keskimäärin 250 kertaa päivässä.

Jokaisella puvulla on sivustolla oma välilehtensä, jossa on kerrottu lyhyesti puvun historia ja kuvailtu puvun osat sanallisesti. Jokaisesta puvusta on lisäksi  useita kuvia. Mari on saanut kiitosta erityisesti pukujen yksityiskohtakuvista.

Ommellen täydennystä kokoelmaan

Mari tietää muutaman muunkin yksityisen kansallispukukeräilijän, mutta he kaikki keräävät pukuja, jotka ovat heidän omaa vaatekokoaan. Marin etu on, että hänelle mahtuvat pienikokoiset isoäitien perintöpuvut, joita on tällä hetkellä paljon tarjolla.

Hän pyrkii hankkimaan vain sellaisia pukuja, joissa on kaikki tarvittavat osat tallella. Usein mukana ei kuitenkaan ole aikuisen naisen päähinettä, sillä takavuosina on ollut yleistä olla avopäin, tai käyttää neitosten pukuun kuuluvia nauhoja.

Mari onkin opetellut uusia käsityötaitoja kansalaisopiston kansallispukukurssilla, ja on valmistanut muun muassa useita tykkimyssyjä ja huntuja pukuihinsa.

Mari on harrastanut käsitöitä koko elämänsä, mutta kansallispukuun hän ei ollut paljoa tutustunut ennen keräilyharrastustaan. Viisitoista vuotta sitten hän hankki kyllä täydellisen materiaalipaketin kotiseutunsa pukuun, ja meni kansalaisopiston kurssille. Lukuvuoden aikana hän sai kuitenkin tehtyä vain paidan rannekkeet. Kansallispukuharrastuksessa ei siihen aikaan tuntunut olevan juuri iloa. Nyt ilmapiiri on selkeästi muuttunut.

– Olen hirveesti harrastanut kaikkea, mutta tää on eka laji jossa ihmiset oikeesti lähtee mukaan ilman että heitä tarvitsee maanitella. Selvästi on nähtävissä, että kansallispukuinnostus on nyt kovaa, hän kertoo.

Kansallispukukiertue

Parhaillaan Mari työstää pukukokoelmaansa perustuvaa kiertuetta, joka on nimeltään Kansallispuvussa-roadshow. Tapahtuma on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

Mari myös vuokraa pukujaan, ja sitä varten hän on tehnyt A4-kokoisen pikaohjeen kansallispuvun pukemiseen. Hänen mielestään ei pidä olettaa, että monikaan nykyaikana tietäisi, kuinka pukeudutaan 1800-luvun rahvaan pukeutumiseen perustuvaan vaatteeseen. Jokaisella pitää kuitenkin olla oikeus onnistua ja tuntea olonsa hyväksi kansallispuvussa ilman arvostelun vaaraa.

Mari on taustaltaan taidehistorioitsija, ja keräilyn lisäksi häntä kiinnostaa myös tutkimus. Kansallispuku on erittäin voimakas symboli, ja siihen liittyy paljon vahvoja tunteita. Erityisen mielenkiintoisena hän pitää sitä, kuinka kansallispuku kuvastaa aikaansa.

Esimerkiksi 60-luvulla kansallispuvunkin helmat lyhenivät muotia seuraten. Tämän hetken kansallispukuihanteiden valossa se voi vaikuttaa oudolta, mutta silläkin vaiheella oli oma tärkeä roolinsa kansallispukujen historiassa. Jos puku ei olisi elänyt ajassa, jatkumo olisi katkennut.

Kuolemanpelko herätti elämään

Mari selvästi panostaa täysillä kansallispukujen keräilyyn. Hän oli minulle entuudestaan tuttu myös Lemmikkilankaa-blogista, joka keskittyy hänen vireään kehräysharrastukseensa.

Lisäksi hän on burleskitaiteilja, ja toimii myös kouluttajana Suomen Burleskinstituutissa. Hänellä on tällä hetkellä kaksi koiraa, sekä  hevonen, jonka kanssa hän kisaa kansallisella tasolla kouluratsastuksessa. Tällä naisella on selvästi virtaa, mutta mistä sitä oikein riittää?

– Sairastuin vakavasti parikymppisenä ja mulle luvattiin seitsemän vuotta elinaikaa, hän kertoo.

Kuolemanpelko asettui vakituiseksi vieraaksi, ja sen jälkeistä aikaa Mari kuvaa kituuttamiseksi. Seitsemän vuotta kului, mutta luvattu kuolema ei tullutkaan! Silloin Mari alkoi elää.

– Olen toteuttanut kaikki unelmani. Nyt täytyy elää, koska huomista ei ehkä oo!, hän toteaa.

TEKSTI HELENA HÄMÄLÄINEN • KUVAT MIKA LAITINEN JA MARI VARONEN