Aino Hausmann - kaukonäköinen käsityönopettaja
Teksti Kaisa Böök
Aino-koti säätiö on tukenut suomalaista käsityötä 60 vuotta. Nimessä elää perustajan, Aino Hausmannin nimi. Loppuosa taas viittaa säätiön alkuperäiseen tarkoitukseen, tarjota asunto eläkkeelle tai työkyvyttömäksi joutuneelle käsityönopettajalle.
Aino Hausmann (1901–1972) syntyi Helsingissä talousneuvos Heikki Kaartisen ja Matilda-rouvan tyttärenä. Hän valmistui käsityönopettajaksi 1922 ja suoritti lisäksi Taideteollisen keskuskoulun tekstiilitaiteen opintosuunnan.
Lahjakkaasta Aino Hausmannista, taitavan äidin ja taiteellisen isän tyttärestä, tuli eräs käsityöalan tunnustetuimmista edustajista maassamme. Hänen kauneudentajustaan hyötyi koko kansa, kun hän artikkeleissaan ja esitelmillään pystyi antamaan esteettisyyskasvatusta.
Säätiön perustaminen
Sodan seurauksena kärsittiin materiaali- ja asuntopulasta. Evakkoja sijoitettiin
myös ahtaalle pääkaupunkiseudulle. Aino Hausmannilla oli näkemys ”asuntopulan ahdinkoon joutuneista käsityönopettajista”, ja hän päätti lahjoittaa Käsityönopettajayhdistykselle huoneiston.
Säätiön perustamiskokouksena voitaneen pitää hallituksen kokousta 22.10.1950, jolloin Hausmann luki hyväksytyn säädekirjan ja määräsi hallituksen ensimmäiset jäsenet, joista useat olivat Hausmannin lisäksi myös paikallisen Käsityönopettajayhdistyksen hallituksessa. Liitoksihan yhdistykset muuttuivat vasta vuonna 1954.
Säädekirjassa annettiin varat Töölöntorin laidalla olevaan 59 neliön asuntoon. Se oli tarkoitettu eläkkeelle tai työkyvyttömäksi jääneelle käsityönopettajalle loppuiäksi kohtuullista vastiketta vastaan tai jopa vastikkeetta.
Sodanjälkeinen vuokrasäännöstely esti kuitenkin tarkoituksen toteuttamisen. Myöskään säännöstelyn päätyttyä ei ilmaantunut ”vanhuudenkotia ” tarvitsevaa, vaan huoneisto vuokrattiin vapailla markkinoilla. Vuokralaiset vaihtuivat tiheään 1960-luvun alussa, ”vaikka sinne oli hankittu jääkaappi ”, ylellisyys vuonna 1960. Samoin pienemmän, vuonna 1962 hankitun asunnon vuokraamisessa oli ongelmia. Vaihtuviin vuokralaisiin kyllästyneenä ja säätiölain muuttumisen mahdollistamana säätiön hallitus päätti, että varoja suunnataan apurahoihin.
Oikeusministeriö hyväksyi uudet säännöt 26.5.1966. Aino-koti muuttui Aino-koti säätiöksi ja säätiön historiassa alkoi uusi aikakausi. Varoja alettiin käyttää monipuolisesti käsityönopettajien jatko-opintoihin. Keskeisenä jakoperusteena oli ja on edelleen Tekstiiliopettajaliiton jäsenyys ja tekstiiliopettajan kelpoisuus.
Säätiö ja Tekstiiliopettajaliitto
Vuodesta 1972 säätiön ja Tekstiiliopettajaliiton yhteistyö sai uuden muodon. Pienempi asunto vuokrattiin liitolle edullisesti. Hausmann katsoi näin voivansa tukea liittoa ja sen välityksellä liittoon kuuluvia käsityönopettajia. Säätiö edellytti, että toimistokäytön lisäksi osa huoneiston tiloista on vuokrattava jatko-opintoja suorittaville käsityönopettajille. Osittaista asumiskäyttöä edellytti myös taloyhtiö.
Huoneiston sijainti Töölöntorin laidalla, hyvät liikenneyhteydet, sopiva koko kokousten pitämiseen, tarvittaessa yöpymiseenkin sekä edullinen vuokra auttoivat liittoa ja lehden toimitusta. Toimistotilasta jouduttiin luopumaan 1987 rakennusvalvontaviraston pitäessä huoneistoa ns. piilokonttorina.
Valtiovalta säännösteli tiukasti isomman huoneiston vuokraa, ja kun Tekstiiliopettajaliiton vuokra oli edullinen, jäi apurahojen jakoon 1970–1980 luvuilla vähän rahaa. Niillä voitiin kuitenkin antaa tukea muun muassa opintomatkoihin, erikoistumiseen ja uutena kohteena tekstiilikonservointiin perehtymiseen.
Ensimmäistä kertaa apurahaluettelossa esiintyy lisensiaattityö 1974 ja tohtorinväitöstyö 1976, mikä kertonee käsityön kehityksestä tiedemaailmassa.
Säätiö ja käsityönopettajankoulutus
Aino Hausmann antoi panoksensa myös käsityönopettajien koulutukseen. Hän kuului Helsingin Käsityönopettajaopiston säätiön hallitukseen, kunnes opisto siirtyi valtion haltuun 1967.
Vuonna 1958 otettiin osaa ”ikkunakeräykseen” Helsinginkadun uudisrakennuksen ikkunoiden rahoittamista varten. Säätiö maksoi yhden suuren ikkunan. Keräys kulki ikkunakeräyksen nimellä, koska oli pyritty asettamaan ikkunoiden hintaa vastaavia lähitavoitteita.
Yhteistoiminnasta yliopistolle siirtyneen Käsityönopettajan koulutuslinjan kanssa on osoituksena koulutuslinjan opiskelijoille Helsingin yliopiston 350-vuotisjuhlien yhteydessä järjestetyn Tekstiili-Käsi -kilpailun ja vuoden 2008 käsityönopettajankoulutuksen Vuodeprojektin tukeminen.
Käsityönopettajaopiskelijoiden nykyisen tyyssijan ala-aulaa kaunistava Eva Anttilan hieno kuvakudos Karnevaali on osa Hausmannin kaukonäköisyyttä. Sen hankkiminen vuonna 1959 on osoittautunut paitsi kulttuuriteoksi myös säätiön taloudelliseksi pelastajaksi. Sen myynnillä pystyttiin suurelta osin rahoittamaan molempien asuntojen putkisaneeraus vuonna 1984!
Apurahat julkaistaan Ainon päivänä
Apurahojen hakumenettely on ehtinyt muuttua vuodesta 1966. Alun käsin kirjoitetuista hakupapereista on siirrytty vuonna 2010 sähköiseen hakuun. Internetissä täytettävät hakulomakkeet ovat sujahdelleet ennätysmäärin säätiön tiedostoihin. Tätä kirjoitettaessa apurahoja on jaettu sataviisikymmentä. 10.5.2010 voimme onnitella uusia apurahan saajia.